Toinen päivä, toiset yritelmät. Sain siis liitettyä kuvan tänne, tosin en tekstin alle niin kuin halusin, mutta kuitenkin. Varoituksen sana mahdollisille lukijoille: minulla ei ole kuvasilmää eikä edes digikameraa, mistä syystä valokuviksi kutsumani rätkäykset ovat luultavasti epätarkkoja ja asettelultaan omintakeisia. Yllä siis otos, jossa nuorempi lapseni hoivaa flunssaista äitiään viisivuotiaan kissan koko tarmolla. Ymmärtääkseni tämä kompositio todistaa, etten liioittele lahjojani.
Kummallista, miten helpolta valokuvaaminen näyttää, kun sitä ei tarvitse tehdä itse. Epäuskoiset käykööt Liivialla, missä valo, aika ja avaruus näyttävät vaivattomilta, itsestäänselviltä ja ihanilta, ja yrittäkööt sitten samaa perässä. En silti valita, sillä vaikka minulta puuttuu kuvaamisen taito, osaan omalla tavallani nauttia toisten kuvista.
Sama pätee maalauksiin, käsitöihin, jalkapalloon ja kirjallisuuteen, muutamia mainitakseni. Ilo muiden osaamisesta ja onnistumisesta kantaa jo pitkälle. Siinä on rikkautta meille, jotka emme kamppaile kärkisijoista!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti