tiistai 20. lokakuuta 2009

Pinwheel Sweater

Aloitin eilen, tänään jatkan. Superhelppo malli, jossa ainut vaikeus on lopettaa ajoissa. Katsoin eilen illalla kutoessani viisi jaksoa tämän blogin innoittamana hankkimaani Perhesiteitä (Brothers & Sisters) -sarjaa. Loistava yhdistelmä! Vähemmän loistavalta tuntui nousta aamupimeässä. Ehkä olisin voinut jättää viimeiset pari kerrosta tekemättä. Lataan kuvan tekeleestä tänne, kunhan ensin saan sen koneelle. Piti vain jakaa ilosanomaa: kudo Pinwheel Sweater!

(Hihat aion tehdä helpomman kautta. Internet on ihmeellinen!)

tiistai 6. lokakuuta 2009

Lapin lisää


Olen sattunut syntymään sukuun, jota on siunattu muutamalla kovan luokan valehtelijalla. Enkä nyt puhu nuhjuisista pettureista tai kavalista omaneduntavoittelijoista, vaan valehtelijoiden aatelista, armoitetuista jutunkertojista, joille kivet ovat vähintäänkin vuoria ja varpuset nuolihaukkoja. Itse olen sukuvikaa yrittänyt pitää aisoissa ja pyrkinyt puhumaan totta, mutta välillä huomaan päästeleväni palturia suoraan selkäytimestä.

Tänä syksynä meille tuli poikkeuksellisen paljon luumuja, ja vein niitä kaikille, jotka suinkin suostuivat ottamaan vastaan. Erään kerran kiikutin lapsen kaverin kotiin maistiaispussillisen, ja houkuttelin koko perhettä meille sadonkorjuuseen. Seisoin siinä vieraiden ihmisten kynnyksellä ja äkkiarvaamatta kuulin kertovani, että meillä on kauheasti luumuja, ainakin kaksisataa kiloa.

KAKSISATAA KILOA! Kahdessa vanhassa puussa! Vaikka koko meidän perhe roikkuisi luumupuiden oksilla, joutuisimme vielä lainaamaan jonkun naapurin aikuisen, että saisimme kokoon kaksisataa kiloa. Ja tietysti huomasin tämän emävaleen vasta kun se oli jo peruuttamattomasti ihmisten ilmoilla. Kesti iltaan asti keksiä, että järkevä ihminen olisi nauranut ja sanonut, että nyt taisi tulla vähän Lapin lisää. Siinä hetkessä en osannut kuin hiljentyä pohtimaan syntejäni.

Onneksi se perhe ei ehtinyt poimimaan luumuja tänä syksynä. Ensi kesäksi minun on epäilemättä istutettava pari puuta lisää.

(Yllä olevaan kuvaan olen vanginnut tilanteen aamulla, n. 200 kiloa myöhemmin. Kiitos ja anteeksi!)

maanantai 5. lokakuuta 2009

Hengissä Helsingistä


Nyt kokeilin, mitä tapahtuu, jos keskitän kuvan vasemmalle. Melkoinen yllätys: kuva on nyt vasemmalla! Eikä se ole edes tämänvuotinen kuva, tulipa vain mieleen kun etsimme lapsen kanssa eläinten muotoja pihalla lojuvan pressun mutkiin jäätyneistä lätäköistä. Viime vuonna ensipakkasista oli joutunut kärsimään vesiämpäri, näemmä.

Viikonloppuna kävimme Helsingissä, tarkoitus oli mennä katsomaan Picassoa ja muu aika hengailla ilman suunnitelmia. Lopulta emme päässeet edes Ateneumiin, lauantaina näyttely meni aikaisin kiinni ja sunnuntaina aukesi myöhään. Täytynee tehdä uusi reissu. Ei lainkaan harmi. Sitäpaitsi ehdimme oman salaisen suunnitelmani ykköskohteeseen, Novitan tehtaanmyymälään. Miten paljon ihania lankoja! Eläköön salaiset suunnitelmat! Ei kaikkien tarvitse tietää kaikkea!

perjantai 2. lokakuuta 2009

Testing, testing


Toinen päivä, toiset yritelmät. Sain siis liitettyä kuvan tänne, tosin en tekstin alle niin kuin halusin, mutta kuitenkin. Varoituksen sana mahdollisille lukijoille: minulla ei ole kuvasilmää eikä edes digikameraa, mistä syystä valokuviksi kutsumani rätkäykset ovat luultavasti epätarkkoja ja asettelultaan omintakeisia. Yllä siis otos, jossa nuorempi lapseni hoivaa flunssaista äitiään viisivuotiaan kissan koko tarmolla. Ymmärtääkseni tämä kompositio todistaa, etten liioittele lahjojani.

Kummallista, miten helpolta valokuvaaminen näyttää, kun sitä ei tarvitse tehdä itse. Epäuskoiset käykööt Liivialla, missä valo, aika ja avaruus näyttävät vaivattomilta, itsestäänselviltä ja ihanilta, ja yrittäkööt sitten samaa perässä. En silti valita, sillä vaikka minulta puuttuu kuvaamisen taito, osaan omalla tavallani nauttia toisten kuvista.

Sama pätee maalauksiin, käsitöihin, jalkapalloon ja kirjallisuuteen, muutamia mainitakseni. Ilo muiden osaamisesta ja onnistumisesta kantaa jo pitkälle. Siinä on rikkautta meille, jotka emme kamppaile kärkisijoista!

torstai 1. lokakuuta 2009

Falling slowly

Tässä toinen musiikkielämys, Once-elokuvan unohtumaton Falling slowly. Halusin nimetä blogini sen mukaan, koska se vain on niin vaikuttava. Oikeastaan ajattelin liittää YouTuben ruudun tähän, mutten sitten osannutkaan. Vinkkejä otetaan vastaan!

Ensimmäinen blogiteksti

Ensimmäinen suomenkielinen blogiteksti alkaa näin: olipa kerran valkoisessa talossa nainen, joka kuunnellessaan Rufus Wainwrightin versiota Leonard Cohenin Hallelujahista (kiitos, Sooloilija!) muisti äkkiä kirjoittamisen. Nainen oli aina halunnut kirjoittaa, ja kaksikymppiseksi asti hän oli kirjoittanutkin, päiväkirjaa, kirjeitä, ei mitään kovin kunnianhimoista. Hän arveli näet, että oikeasti kirjoittaakseen ihmisen pitäisi kokea suuria asioita, intohimoista rakkautta, karvaita pettymyksiä, raskaita menetyksiä, huumaavia onnistumisia. Mutta kun Wainwright sinä sunnuntaina lauloi suoralla, selkeällä äänellään, nainen halusi yhtä aikaa nauraa ja itkeä. Ja kirjoittaa siitä.